Osastomme pieni, mutta virkeä edustusryhmä kävi lokakuun viimeisenä sunnuntaina Tampereen Nokia Areenalla kokemassa Cats-musikaalin. Kyseessä oli lontoolainen tuotanto West Endistä, eli musikaalimaailman korkein huppu. Odotukset olivat siis suuret, eikä suotta. Lavalla nähtiin ja kuultiin toinen toistaan huikeampia tanssi- ja laulusuorituksia – parhaimmillaan samanaikaisesti. Tasokas liveorkesteri oli näkymättömissä, mutta soitto oli tarkkaa ja hyvin nyanssoitua, ja äänentoisto onnistui mainiosti, vaikka oltiin suurella areenalla. Riemuksemme orkesteri nähtiin kuitenkin kiitoksissa monitorin kautta.
Uudenkarhean Nokia Areenan aulatilat olivat tyylikkäät ja myyntitiskejä löytyi monenlaisiin toiveisiin.
Reissu Tampereelle tehtiin mennen tullen ekologisesti junalla. On varsin kätevää piipahtaa Jyväskylästä Tampereelle ja takaisin mukavasti raiteita pitkin!