Kalle Kankaalle vuoden 2017 tunnustuspalkinto

Tunnustuspalkinto jaettiin 11.12. ”Suomisatasata” -konsertissa Hannikaissalissa. Palkinnolla yllätettiin sanavalmis Kangas kerrankin täydellisesti. Palkinnon jakoi myöskin vuolassanainen Sirpa Berg, vuoden 2016 palkittu. Kankaan palkitsemista Berg perusteli mm. loistavilla uimahyppytaidoilla – raadin virallisemmat perustelut kuuluivat näin:

”Kalle Kangas on jo vuosia ollut keskisuomalaisen sellonsoiton laadun tae. Hänen saavutuksiaan ovat vuosien työ sellonsoiton opettajana ja orkesterinjohtajana, sekä toimiminen muusikkona useissa taiteellisesti ansiokkaissa orkestereissa. Näistä orkestereista muutamina mainittakoon Sunnuntaikvartetti, Jyväskylän Kamariorkesteri, Duo Kalman, Tangoyhtye Volver sekä Vivaldi ja vispilät-yhtye. Kangas on myös konserttijärjestäjä, joka on tuonut musiikin yleisölle helposti tavoitettavaksi. Tällaista pyyteetöntä konserttitoimintaa Kangas on tehnyt esimerkiksi oman perheensä Vox Auratie-orkesterin kanssa.

Kalle Kankaan toimia niin muusikkona kuin soitonopettajana määrittää vahva musiikin tuntemus ja sivistys, sekä vankkumaton toiminta musiikin parhaaksi.